Mustijoki video

Kosket

Vekkoski

Vekkosken ympärillä on hienoja kalliorantoja ja maisemallisesti koskialue on yksi Mustijoen hienoimmista. Koskialueen niskalla on uimaranta. Vekkoskeen on mahdollista kunnostaa pieniä poikastuotantoalueita vaelluskaloille, mutta ensisijaisesti koskea tulee kehittää kalastus- ja virkistyskohteena 

Niinikoski

Niinikoski on merkittävä koskialue vaelluskalojen poikastuotannon kannalta. Kosken ja meren välissä on vain yksi voimalaitos. Niinikoski on riittävän laaja toimimaan eri-ikäisten lohikalojen elinalueena. Loivaan ja kivikkoiseen koskeen on   mahdollista kunnostaa runsaasti kutu- ja poikastuotantoaluetta. Niinikosken pituus on noin 130 metriä. Koski on melko loiva ja kivikkoinen.

Itälänkoski ja Laukkoski

Itälänkoski ja Laukkoski sijaitsevat noin puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan, mutta muodostavat yhtenäisen virtavesikokonaisuuden. Itälänkoski on ennen kaikkea merkittävä virkistysalue. Laukkoskessa on voimalaitospato, joka muodostaa täydellisen nousuesteen. Kalan nousu edellyttää padon purkamista tai kalatien rakentamista padon yhteyteen. 

Kirveskoski, Myllykoski ja Karjakoski

Pornaisten kirkonkylän tuntumassa sijaitsevat Kirveskoski, Myllykoski ja Karjakoski muodostavat merkittävän kokonaisuuden. Kaikkia kolmea koskea on perattu ja ne vaativat perusteellisen kunnostuksen toimiakseen vaelluskalojen lisääntymisalueena. Taajama-alueella sijaitsevien koskien virkistyskäyttömahdollisuudet ovat erinomaiset, mutta nykyisin lähes hyödyntämättä. 

Tutkimukset ja Raportit

2004

Mustijoen ja Mäntsälänjoen kalataloudellinen kartoitus

 Sampo Vainio, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. 

2017

Jokitalkkarihankkeen väliraportti

Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 

2018

Mustijoen vesistön virtavesien kalatalouden kehittämissuunnitelma

 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 

2018

Raportti vierailusta mustionjoen kalatiekohteille Raaseporiin

 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 

Kuvia

static
static
static
static

Liity jäseneksi

Henkilöjäsen 10€/vuosi, Perhejäsen (samassa taloudessa) 20€/vuosi, Yritysjäsen 50€/vuosi. Liittymällä jäseneksi hyväksyt, että tietojasi käytetään yhdistyksen jäsenrekisterissä, tiedotuksessa sekä laskutusasioissa.

* Pakollinen kenttä

Yhteystiedot

 

Pertti Österman, yhdistyksen sihteeri

Puhelin: 040 5489936

Sähköposti: pertti.osterman@askola.fi


Kari Marttinen, yhdistyksen puheenjohtaja

Puhelin: 044 2600332

Sähköposti: kari.marttinen@camet.fi


Hallitus:

Pertti Österman

Kari Marttinen

Anu Oskarsson

Sakari Tähkäpää

Antti Kilpeläinen

Auvo Kuisma


Yhteystiedot

Pertti Österman puh. 0405489936

mustijoesta@gmail.com